perjantai 21. marraskuuta 2014

Lohisopan ongelma

Lohisoppa on liki jokaisen suomalaisen herkkua. Se on myös suosittu juhlaruoka. Lohisoppaan liittyy kuitenkin ongelma. Kala kypsyy helposti ylikypsäksi ja muuttuu kuivaksi ja mauttomaksi.
Ongelma ratkeaa sillä, että lohi lisätään keittoon vasta tarjoiluvaiheessa. Näin se kypsyy ihanan mehukkaaksi ja suussasulavan pehmeäksi, eikä siihen tarvita kuin pari kolme minuuttia.
Moni vannoo itse tehdyn kalaliemen nimeen. Se onnistuukin, jos hankkii kokonaisen kalan. Kalaliemi on helppo keittää selkäruodosta ja päästä. Mukaan tarvitaan vain sipulia, tilliä ja valkoviiniä, jota on hyvä olla noin kymmenesosa liemen määrästä eli litran liemeen desi.
Kalaliemi saa kiehua puolisen tuntia, ei pidempään. Sen jälkeen se siivilöidään. ja pannaan sivuun odottamaan. Minulle kelpaavat myös kalaliemikuutiot, mikä jouduttaa keiton tekemistä etenkin, jos ostaa kalan valmiina fileenä.
Aloitetaan kuorimalla ja pilkkomalla pari sipulia. Ne kuullotetaan voissa, mutta varotaan, etteivät ne yhtään ruskistu. Minuutin verran riittää. Lisätään vesi ja liemikuutiot, puoleenntoista litraan kaksi kuutiota tai keitetty kalaliemi, johon lisätään suolaa.
Kuutioidaan kuoritut perunat suuhun sopivan kokoisiksi. Lajikkeen pitää olla kiinteä, esimerkiksi Nicola, niin se ei hajoa keitettäessä. Lisätään perunakuutiot liemeen ja annetaan kiehua 25 minuuttia. Jos liemi tehdään kuutioista, lisätään valkoviiniä. Parinkymmenen minuutin jälkeen lisätään kolme desiä kermaa. Kerman ei tarvitse olla kaikkein rasvaisinta, kevyemmätkin laitokset käyvät, sillä ei lohikeiton pidä mahdotoman rasvaiselta maistua.
Otetaan lohifile, puhdistetaan se kalvoista ja ruodoista. Kaupasta kannattaa ottaa c- tai d-leikattu file, niin ei tarvitse nyppiä pystyruotoja irti. Irrotetaan veitsellä kalan nahka, jos sitä ei ystävällinen kakalauppias ole tehnyt.


Leikataan file parin sentin kuutioiksi ja ripotellaan kuutioiden päälle suolaa, sillä muuten kala jää epämiellyttävän suolattoman makuiseksi.
Tarkistetaan, että perunat ovat kypsiä. 
Nostetaan kalat keiton sekaan hetkeä ennen kuin tarjoiluastia tai kattila viedään pöytään. Kala ehtii kypsyä myös niin, että raa'at kalanpalat laitetaan syvän keittolautasen pohjalle ja päälle nostetaan kuuma liemi ja perunat.
Kala kypsyy siinä, kun lautaset nostetaan pöytään. Lisätään päälle runsaasti tuoretta tilliä.
Lohisoppa ei kaipaa kumppanikseen muuta kun hyvää ruisleipää, jonka päälle sipaistaan voita tai voirypsiöljylevitettä. Juomana valkoviini tai vesi.

Köyhät ritarit kruunaavat aterian

Lohisopan jälkeen jaksaa hyvin nauttia vielä jälkiruoan.
Jos kotona sattuu olevaan hieman vanhaksi käynyttä pullapitkoa, se on loistava raaka-aine. Jos joutuu ostamaan kaupasa tuoretta pullaa, se kannattaa leikata siivuiksi ja antaa seistä kuivamassa pöydällä muutaman tunnin.
Kermavaahto tehdään 2 desistä kermaa, ruokalusikallisesta sokeria ja kahvilusikallisesta vaniljasokeria. Vatkataan vaahdoksi.
Pullapalat kostutetaan hyvin maidossa ja paistetaan voissa molemmin puolin kauniin ruskeaksi.
Nostetaan paistettu pullapala lautaslle, lisätään päälle vadelmahilloa ja kermavaahtoa. Jääkylmä rasvaton maito on verraton kumppani köyhille ritareille.

1 kommentti:

  1. Mukavia ja selekitä ohjeita ilman krumeluureja. Ja köyhät ritaritkin ilman kananmunaa;)

    VastaaPoista