Kun kirjoituksille pitää yrittää löytää jokin ajankohtainen perustelu, tämän kirjoituksen syy on se, että samaan aikaan Suomessa aivan eri ohjelman ja isäntien vieraina ovat sekä Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa että kruununprinsessa Victoria. Kuten arvata saataa, Kaarle Kustaa saa kuljeskella kaikessa rauhassa, kun Victoria kerää sekä median että ihailijoiden laumat ympärilleen.
Näistä vierailuista intoutuneena kirjoitan tänä syksynä suomeksi käännetystä, viime vuonna Ruotsissa ilmestyneestä Herman Lindqvistin kirjasta Kun Suomi oli Ruotsi (WSOY).
Olen tasavaltalainen, jonka on aika vaikea ymmärtää, mitä muuta monarkkiat nykymaailmassa ovat kuin viihdeteollisuutta, jotka tuhlaavat verovaroja, mutta tuottavat mediateollisuudelle merkittävästi tuloja.
Lindqvistin kirja kuvaa Ruotsin ja Suomen yhteisen historian, joka alkaa jo varhaishistoriasta, ajasta, jolloin Ruotsi vasta oli syntymässä ja päättyi Haminan rauhaan 1809, kun Suomen alue liitetään Venäjään.
Lindqvistin kirja on kirjoitettu ruotsalaisille lukijoille, mikä tekee siitä erityisen antoisan. Sen vuoksi se on oivallinen ja selkeä yleisesitys siitä, miten Ruotsi ja Suomi kehittyivät yhdessä ja muodostivat kiinteän, yhtenäisen valtion, jonka itäosana oli Suomen alue. Suomi ei ollut mitenkään muutoin kuin maantieteensä vuoksi erillinen alue. Se oli samojen lakien alainen ja sitä hallittiin samoin periaattein kuin muutakin maata.
Suomalaisessa varhaisemmassa historiankirjoituksessa Suomelle annettiin erityisasema niin hyvässä kuin pahassa. Se kuvaa hyvin historiankirjoituksen roolia. Usein sillä on aivan muita tavoitteita kuin kertoa, miten asiat olivat. Pikemminkin on kerrottu, miten asioiden olisi haluttu olevan.
Herman Lindqvist tunnetaan etevänä historian popularisoijana, joka on kirjoittanut mm. Ruotsin historian, kirjan Napoleonista ja aurinkokuningas Ludvig XIV:stä. Kyse on kuitenkin aidoista historiankirjoista, ei historiallisista romaaneista, joissa aukkoja täytetään kirjoittajan oman mielikuvituksen tuottamalla tarinalla.
Kun Suomi oli Ruotsi kertoo tarinan siitä, kuinka Ruotsi kasvoi suurvallaksi 1600-luvulla ja kuinka sen asema sortui 1700-luvulla. Se on Ruotsin tarina, johon Suomen alue osallistui vaimavarojensa mukaan, usein myös yli omien voimavarojensa.
Lindqvist kuvaa, kuinka sodat verottivat muutenkin harvalukuista kansaa. Yleviksi piirretyt kuvat uljaista taisteluista osoittautuvat taruiksi. Usein sodat syttyivät pikkumaisuudesta ja loukatuksi tulemisesta, joka piti kostaa. Ruotsia paljon vanhempi Tanska on arkkivihollinen, joka yrittää käyttää kaikki heikkouden kohdat hyväkseen. Tanska hallitsee eteläistä Ruotsia historian aikana useaan kertaan.
Menneet sodat ovat tarinoita siitä, kuinka ryysyläisarmeijoissa viikatemiehenä toimi erilaiset sairaudet ja kulkutaudit useammin kuin vihollisen joukot.
Ruotsi nousi suurvallaksi 1600-luvulla naapurien heikkouden, mutta myös Kustaa II Adolfin ansiolsta, mutta alkoi nopeasti murentua, kun Kaarle XII kohtasi Poltavassa ylivoimaisn vihollisen. Venäjä oli saanut omat rivinsä järjestykseen.
Ruotsin suurvalta-aseman säilyttäminen kävi mahdottomaksi sen vuoksi, että se oli väkiluvultaan onnettoman pieni. Kaikki naapurit olivat väestöltään suurempia, ja kun ne saivat kurotuksi umpeen Ruotsin etumatkan armeijan uudenaikaisuudessa ja sotataktiikassa, Ruotsin oli mahdotonta valvoa rajojaan.
Lindqvistin kuvaus suurvalta-asemaansa menettävästä Ruotsista on armoton. Maan voimavarat eivät riitä ylläpitämään riittävän hyvin varustettua ja huollettua armeijaa, joka pystyisi säilytyttämään taistelukykynsä. Siitä seuraa, että vihollinen pääsee murtautumaan yhä uudelleen ja uudelleen rintamalinjojen läpi.
Kirjan kuvaa erinomaisesti myös hattujen ja myssyjen valtataistelun. Myssyt ovat vanhan liiton naapurisopuun uskovia ja tosiasiat tunnustavia reaalipoliitikkoja. Hatut puolestaan nuoria huimapäitä, joita elähdyttää Ruotsin suuruuden aika, ja jotka eivät usko, ettei sitä enää voida palauttaa. Hattujen seikkailupolitiikan seurauksena Ruotsi jää alakynteen kaikilla rintamilla.
Kustaa III:sta Lindqvist antaa huomattavasti perinteistä käsitystä myönteisemmän kuvan. Kustaa on uudistaja, joka mm. poistaa kidutuksen ja supistaa merkittävästi niitä rikoksia, joista seuraa kuolemanrangaistus. Mielenkiintoista on, että vielä 1700-luvun lopulla Ruotsin kirkko haluaa ehdottomasti pitää kiinni Mooseksen laista.
Kustaa III on tunnettu etenkin hoviloistosta. Sen sijaan Kustaa ei halunnut antaa aatelille valtaa. Kustaan virhe oli, että hän aloitti sodan Venäjää vastaan, mutta sotaa eivät tukeneet edes armeijan upseerit. Syntyi kuuluisa Anjalan liitto, jossa 113 upseeria osoitti kirjelmän kuninkaalle, jossa he totesivat, että kyse on laittomasta hyökkäyssodasta. Taitavana poliitikkona Kustaa kääntyi talonpoikien puoleen, jotka Kustaan johdolla löivät samoihin aikoihin alkaneen Tanskan hyökkäyksen. Tämä voitto pelasti Kustaan.
Vuonna 1790 Kustaan onnistui kuuluisassa Ruotsinsalmen taistelussa lyödä Venäjän laivasto ja hänen läheisin uskottunsa, Kustaa Mauri Armfelt neuvotteli rauhan. Ruotsin ei onnistunut laajentaa aluettaa, mutta rauha oli ensimmäinen 100 vuoteen, kun Suomiesta ei joutunut luovuttamaan alueita Venäjälle.
Aateliston viha kuningasta kohtaan kasvoi. Se sai sinettinsä 1792. Kapteeni Jacob Johan Anckaström ampui kuningasta selkään ooppratanssiaisissa. Kuningas ei kuollut heti, vaan sinnitteli ankarissa tuskissa lähes kaksi viikkoa. Tämä historiallinen tapahtuma elää yhä Guiseppe Verdin oopperassa Naamiohuvit, joka on kaikkien oopperatalojen kantaohjelmistoa.
Venäjä tiesi Ruotsin heikkouden. Helmikuussa 1808 Venäjä hyökkäsi Suomeen. Viime vuosien historiantutkimus on paljastanut sodasta hämmentäviä piirteitä. Ruotsin joukot käytännössä perääntyivät. Ruotsinsalmen sankarin Carl Olof Cronstedtin johtama Suomenlinna antautui taisteluitta ja Venäjän joukot valtasivat Suomen. Jälleen joukkoja söivät enemmän taudit kuin vihollisen luodit.
Suomesta tuli suurruhtinaskunta osana Venäjää.
Lindqvist toteaa, että Haminan rauhassa syntyi kaksi Ruotsia, sillä Suomi säilytti Venäjän alaisuudessa kaikki Ruotsin aikaiset lait ja vallankäytön muodot sekä myös kulttuuriperinteen.
Lindqvist päättää kirjansa:
"Maiden historiaa voidaan verrata kudonnaiseen, jossa jokainen vuosi historian alusta lisää lankansa kudelmaan. Suomen pitkässä ja kirjavassa historiassa Ruotsin aines on niin tiiviisti punoutunut suomalaiseen, että koko kudelma menettäisi muotonsa, jos ruotsalainen lanka yritettäisiin irrtottaa suomalaisesta."
Tämän vuoksi suomalaiset toivottavat isän ja tyttären, kuningas Kaarle Kustaan ja kruununprinsessa Victorian niin sydämellisesti vierailulle Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti